11/16/2015

Marraskuun päiviä


Joulukuu hiipii jo nurkan takaa ja nyt olisi aika aloittaa joulupuuhat. Tekisi mieli askarrella ja leipoa jotain kivaa lasten kanssa. Päivät kuitenkin hujahtavat pikku mönkijän kanssa niin vauhdilla, että ei olla ehditty vielä suunnittelemaankaan mitään joulujuttuja.


Vauvelille puhkesi jonkin aikaa sitten ensimmäinen hammas ja sitä ennen yöt olivat todella rikkonaisia parin viikon ajan. Väsymys on vähän painanut, mutta nyt on ollut taas hiukan helpompaa. Pikkuinen heräilee edelleen useamman kerran yössä syömään, mutta rauhoittuu rinnalle nopeasti ja nukahtaa pian uudelleen. Unikoulua olemme miettineet, mutta emme ole vielä jaksaneet siihen ryhtyä, kun yöt ovat sujuneet taas hetken vähän rauhallisemmin. Päivisin pikkuinen on ollut hyvin aurinkoinen ja iloinen, parempaa seuraa ei voisi ollakaan! :)


Pampula ryömii jo kovaa vauhtia joka paikkkaan, johdot ja pistorasiat ovat erityisen kiinnostavia. Takan alaluukku kolisee usein ja kaikkea täytyy tietenkin maistaa. Konttausasentoakin täällä harjoitellaan jo kovasti. Pulla oli aluksi erityisen kiinnostava pikkuisen mielestä. Kun vauva oppi ryömimään, suunta oli ensimmäisenä koiran luo. Pulla on onneksi hyvin rauhallinen ja leppoisa lasten kanssa, se lähtee pois jos vauveli käy liian innokkaaksi.


Nyt odotellaan niitä pakkasia ja lunta tietenkin! 
Kivaa viikkoa sinulle <3

12 kommenttia:

  1. Voi että mitä kuvia. Ihana katsella vauvelin ja koiran yhteiseloa! Mukavaa marraskuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä kiva seurata kun kaverukset tutustuvat toisiinsa. Pulla usein topuuttelee pienempää antamalla märän pusun naamalle :)

      Poista
  2. Ihanat kuvat! Naurattaa tuo missä pieni on sohvan alla. Mielenkiintoiset maisemat siellä ;)
    Tsemppiä yöheräilyjen kanssa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli pakko napata nopeasti kuva, kun pikkutyyppi oli päättänyt tutustua sohvan alaiseen maailmaan ;D

      Poista
  3. Ihania kuvia, varsinkin tuo sohvan alta pilkistävä vauva<3 Meilläkin kolmannen hampaat ovat tuottaneet huomattavasti enemmän levottomuutta öisin kuin isosiskoillaan, joilla tuskin huomasikaan niiden tuloa. Nytkin taitaa olla taas tulossa hammas (jo kuudes!), sillä kuola valuu ja yöllä möngerretään hurjasti. Ihanaa viikkoa teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanna! Eihän näistä pienistä aina tiedä, muta minusta tuntuu, että viime yökin meni vähän valvomiseksi tuon hampaan takia, ainakin päivisin vauveli tuntuu se selvästi vaivaavan. Pari kertaa syödessä on pitänyt pöydän reunaakin ärhäkästi purra, kun on ilmeisesti tuntunut inhottavalta ;D Kivaa viikkoa sinne myös!

      Poista
  4. Ihana Pampulainen :) Muistan, kun meidänkin vauvat aina majaili sohvan alla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kovasti täällä on jo meno päällä, vahtia täytyy jatkuvasti. Tänäänn nappasin pikkuisen eteisestä isänsä kenkää maistelemasta. :)

      Poista
  5. Anonyymi19/11/15

    Ja näiden seesteisten kuvien myötä oli pakko siivota ja raivata koko huusholli, alkoi niin ärsyttää tämä huusholli :D Kiitos inspiraatiosta!!!

    SannaM

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä kestä Sanna! :D Täällä oli myös raivaus eilen päällä ja homma jäi pahasti yläkerrassa kesken..kukahan tulis jatkaan, heh ;)

      Poista
    2. Anonyymi23/11/15

      No jopas olin fiksusti kirjotellut, meiän tabletilla kun kirjottaa niin ei näe tekstiä :D meillä on tehty vähän remonttia, mut nyt on listoja vaille valmista. Kamat alkaa vähitellen löytää paikkansa, kauhistuttaa vaan tuo joulu. Toivottavasti tuo pukki mahdollisimman pieniä paketteja...ja vähän;)

      Poista
    3. Sama juttu, lisää tavaraa ei juurikaan tarvittaisi, onneksi lapset eivät leluja niin kovasti enää ole toivoneetkaan...muutamia kivoja juttuja kuitenkin :)

      Poista

Kiitos viestistä!