3/31/2016

Ihmeitä tapahtuu


Pikkuruinen nukkui koko viime yön h-e-r-ä-ä-m-ä-t-t-ä omassa sängyssään ja nousi ylös klo 7.30! Sama tapahtui toissayönä. Voiko olla totta, että vuoden valvomisien jälkeen me saataisiin vihdoin nukkua kunnolla.  Tai sitten on tapahtunut väliaikainen häiriötila. ;D

Pienellä on jonkinlaista eroahdistusta tällä hetkellä, äidin lähellä on pysyteltävä koko ajan. Muistaakseni isommilla tytöillä tuo vaihe oli jo aiemmin,  9-10 kk iässä.

Me ollaan kovasti iloittu isompien kanssa, kun pieni on oppinut mm. taputtamaan, vilkuttamaan, laittamaan pipon päähän, antamaan halin ja pusunkin halutessaan. Välillä sitä yllättyy miten fiksuja ja ymmärtäväisiä noin pienet voivat jo olla. Äidin harmiksi näppärät pikku sormet ovat oppineet myös avaamaan laatikoita ja kaapinovia.. Äiti -sana on tullut kaksi kertaa pienen suusta <3, mutta muita sanoja ei ole vielä tupsahdellut lainkaan.

Meidän vauvasta on tainnut tulla pieni touhuava taapero...

Yllä olevassa kuvassa pienellä päällä  POMPdeLUXin vaaleanliila Hackett toppi koossa 92 cm. Hyvin menee mekosta kesällä ja myöhemmin toppina vielä. :) Keskimmäinen sovitteli eilen illalla saman sarjan liilaa maksimekkoa ja oli aivan myyty.


Tässä kuvassa sovitimme vaaleanpunaista Cadmus toppia koossa 86 cm.

POMPdeLUXilla on nyt on meneillään kiva tarjouskampanja ja tarjoushinnat ovat voimassa ainoastaan edustajan kautta tilattaessa  3.4 asti tai niin kauan kuin tuotteita riittää. :)
Lisäkuvia vaatteista täällä: https://www.pompdelux.com/fi_FI/

Voit jättää minulle tilauksen sähköpostiin: kri@pompdelux.com.



Pienille tytöille on tarjolla Haley toppi  ja Dawson farkut (80-104cm) hintaan 32,99 (norm. 44,99)


Pienille pojille Vadis neule ja Mullhouse farkut (80-104cm) 32,99 (norm. 54,99)




Isommille tytöille Eifel toppi ja Haboro farkut 39,99 (norm. 52,99)

Isommille pojille Tilburg neule ja Vadis farkut 110-152cm 39,99 (norm.63,99)




2 kommenttia:

  1. Ihana pieni! :) meidän 1v 5kk ei vieläkään ole nukkunut kokonaista yötä heräämättä. Mutta elätän toivoa :D meidän pdl paketti tulikin viime viikolla, ihania vaatteita :)

    VastaaPoista
  2. Kyllä sekin päivä teille vielä koittaa ihan varmasti. ;D Toiset lapset ovat vain kumma kyllä huonomipia nukkujia ja havahtuvat helposti. Meidän neidin yhtäjaksoiset yöunet tuntuvat kyllä ihan uskomattomalta. On ne POMPIT niin ihania, meillä on nyt vaatekaappi täydentynyt kivasti ja tytöille on kesävaatteetkin melkein kaikki hankittuna. Teillä näytti olevan tytöillä myös luumun väriset softshellit, eikö olekin ihana väri, varsinkin tuolla ulkona luonnonvalossa!

    VastaaPoista

Kiitos viestistä!