3/28/2016

Pääsiäisenä 2016

Ja minä kun luulin, että meidän pääsiäisruohot eivät ehdi ajoissa. Nyt ne sojottavat jo sinne tänne ja kaipaisivat parturointia. ;D Pääsiäinen on sujunut leppoisasti kotosalla, virpojien tuomat oksat koristeena maljakossa ja tyttöjen istuttamat ruohot kipoissaan. Muutama tipukin pääsi koristamaan takan reunusta. Isommat tytöt etsivät innoissaan eilen aamulla kukon piilottamia munia.

Sain eilen otettua lumihiutaleverhot vihdoin pois,
kun pääsisikin ulkona olevista lumikasoista eroon yhtä näppärästi. ;)
Lapset ovat kaivaneet jo polkupyörät esille ja paksut toppavaatteet ovat siirtyneet pesukoppaan.


Pikku pampula on oppinut muutama viikko sitten kävelemään ja voi sitä riemua! Niin ihanaa seurattavaa, kun pieni tepsuttelee menemään ensimmäisiä askeleitaan. Parin viikon päästä meillä juhlitaan jo ensimmäistä syntymäpäivää, uskomatonta! Ensimmäiset kengät ovatkin nyt ensimmäisenä hankintalistalla.

Taaperon oma tahto on herännyt ja vähitellen se oma luonnekin alkaa tulla esille. Kuinka noin pieni voi osata jo heittäytyä maahan itkemään, jos häneltä viedään joku kiva tavara (esim. puhelin) kädestä. :D Miten tuollaiset jutut unohtuvatkin nopeasti, oliko se samanlaista silloinkin kun isommat lapset olivat pieniä.

Ensimmäistä kertaa olen saanut muutaman pelargonin selviytymään talven yli. Jihuu! Ne sinnittelivät yläkerrassa tyttöjen työpöydillä ja virkistyivät valon lisääntymisen myötä. Nyt ne on leikattu ja pistokkaat asetettu juurtumaan. Vielä kun saisi mullat vaihdettua..


Näin kevään myötä tekisi mieli vihdoin toteuttaa muutama pieni kalusteiden maalausprojeksi. Johan tuolla ulkona tarkenisi olla hiomassa, kun aurinkokin paistaa täydeltä taivaalta.

Kivaa päivää sinulle! <3



2 kommenttia:

Kiitos viestistä!